torstaina, lokakuuta 04, 2007

Äidillä oli synttäripäivä reilu viikko sitten, neuloin lahjaksi sukat. Tuossa kuvassa ne on kyllä minun jalassani.
























Nukkumaijan Unisukat Ullan ohjeen mukaan
Lanka: 7 veljestä
Puikot: nro 3 1/2 sukkapuikot

Sovelsin ohjetta vähän, jotta sain kuvion "keskitettyä" sukan päälle, eli tein ohjeen mallikuvion keskelle yhden ylimääräisen oikean silmukan. Ja varren reunuksessa piti olla sileää oikeaa 10 kerrosta, mutta minä neuloin vuorokerroksin oikeaa ja nurjaa, jottei reunus kierrä.

Kivat sukat näistä mun mielestä tuli ja ovat sopivat äidin jalkaan. Tuo "Unisukat"-nimi vaan hämää. Ei ainakaan näiden mun neulomien ole tarkoitus olla unisukat...


Huomasin syksyn saapumisen sormien palelusta töihin pyöräillessä ja jotain piti tehdä. Kaapista löytyi ihanan karkkiväristä lankaa, joka päätyi sormikkaiksi.




















Sormikkaat oman mallin mukaan
Lanka: Nalle Colori
Puikot 2 1/2

Tein sormikkaisiin kiilapeukalot, viimeksi olen tehnyt sellaiset yläasteen käsityötunnilla.... Olen kyllä tehnyt erinäisiä lapasia ja sormikaita sen jälkeenkin, mutta olen aina neulonut "tavallisen peukalon", mikä sen virallinen nimi sitten lieneekään. Ei nuo kiilapeukalot ollutkaan ollenkaan vaikea tehdä, vaikka niin etukäteen kuvittelinkin.

Sinänsä sormikkaat on kyllä ärsyttävät neulottavat, kun jo neuloessa tietää, että viimeistelyssä on langanpäiden päättelyä luvassa urakalla. Mutta nyt kun nämä on valmiit ja just sopivat käteen, niin ei voi olla muuta kuin tyytyväinen.

Nyt menen pakkailemaan viimeiset tavarat matkalaukkuun ja suuntaan viikoksi lomailemaan Espanjaan! Toivottavasti löydän lankakaupan sieltä, että saan tuotua vähän lankatuliaisia (itselleni) :)