maanantaina, joulukuuta 04, 2006

Pari kuukautta on sitten kulunut siitä, kun viimeksi päivitin blogiani... Mitähän selityksiä nyt keksisin tälle tauolle? Ehkä on parempi olla selittelemättä.

Jotain olen neulonutkin tällä aikaa, mutta kaikista neulomuksista ei ole kuvia tullut otettua.



Tälläisen boleron tein pari viikkoa sitten olleisiin pikkujouluihin. Malli on sovelllettu huhtikuun (?) 2006 Suuri Käsityölehden ohjeesta. Lanka Tennessee n. 3 kerää ja puikot nro3.

Tuli hiukan kiire tämän kanssa, edelliskeskiviikkona tajusin, ettei mulla ole mitään päällelaitettavaa perjantain pikkujouluihin... Kipaisin Eurokankaasta kankaan hameeseen ja Vapaavalinnasta muutaman kerän Tennesseetä. Hameen ompelin neljässä tunnissa, tähän boleroon meni muutama tunti enemmän. Päättelin reunusta vielä pari tuntia ennen juhlien alkua...

Valmista kuitenkin tuli ja nyt bolero on ollut kanssani jo kaksissa pikkujouluissa! Jos olisi ollut enemmän aikaa, olisin tehnyt muutamia juttuja toisin. Olisin neulonut takakappaleen kokonaan uusiksi, nyt se on vähän liian leveä ja olisin purkanut reunuksen päättelyn vielä kolmannen kerran, nyt kahteen kertaan neulottuna se edelleen kiristää... Mutta kelpaa mulle näinkin.



Tässä sitten on kultsin kaulaliina, jonka valmistumista hiukan jo ehdin epäillä... Pienen paineen alla, pikkujouluristelyn lähestyessä, tehostin solmujen selvittelyä ja valmista tuli!

Malli on omasta päästä, lankana Asa Gjestal Spinnerin merinovillaa (ettei kutita...) ja puikot nro 3 ja 5. Ensinmainituilla puikoilla neulottiin, toiseksimainitut olivat 11:sta lankakerän hallintaa varten... Ehkä pystyraitakaulaliinan tekoon voisi olla jokin helpompikin tapa, mutta minä tein näin. Mittaa kaulaliinalla on 2 m ja leveyttä 15-16cm. Tähän lopputulokseen olen tosi tyytyväinen, kaulaliina on kiva sekä omistajansa, että tekijänsä mielestä!

Ja sitten ne kuvattomat neuleet. Joskus silloin syksyllä tein sienestysretkiä ajatellen itselleni pipon Tennesseestä. Sama pipo on edelleen käytössä, eipä ole vielä villaisemmille ollut tarvetta... Ja isälle tein pätkäsormiset sormikkaat synttärilahjaksi remppahommia varten, jottei käsiä niin palelis.

Muun liikenevän ajan olen käyttänyt joulumyyjäisiin valmistautumiseen :)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuon pystyraitahuivinhan voisi myös neuloa pitkältä sivulta. Siinä vaan joutuu luomaan hirmuisen määrän silmukoita ja jokainen kerros kestää ikuisuuden, mutta sitten ei tartte selvitellä lankoja. Molemmissa tavoissa siis omat puolensa. =)

Jenni kirjoitti...

Juu, niinhän sen voisi, mutta sitten silmukat olis "sivuttain" ja jousto erilainen... Mä olen vähän tällänen harmaan kiven läpi menijä...