sunnuntaina, elokuuta 06, 2006

Välillä jotain valmistakin esittelyssä... Olen näköjään viime aikoina keskittynyt lähinnä lankojen värjäilemiseen ja hankkimiseen, mutta niistä tekeminen on jäänyt vähemmälle. Tai olen mä pari joulu-juttua tehnyt jo, mutta hys-hys niistä :) Jouluunhan on enää alle puoli vuotta! Mä olen aivan joulu-fani ja alan tosiaan hössöttämään siitä ajoissa.

Juu, kahvat pääsi kassiin vihdoinkin. Lankana Erica, jota kului noin 3 kerää, eli 150 grammaa. Ja koukun koko oli 4. Malli on ihan omasta päästä.

Aloitin kassin teon jo kuukausi sitten Sorsapuiston neuletapaamisessa, mutta sen jälkeen ei ole tullut koskettua koko tekeleeseen, kunnes tänä aamuna kaivoin sen käsityökaapistani. Valmista tuli tunnissa tai parissa.

Vuori olisi kassille eduksi, kun virkkaus on niin harvaa, että ainakin avaimet tippuu läpi. Kangaskin vuoria varten mulla jo olisi, mutta kun ei ole sitä ompelukonetta, joten kassi saa toistaiseksi kelvata tuollaisena. Kiinnitin kahvat kyllä niin, että ne on helppo irrottaa, jos se vuori tulee joskus tehtyä.

Ei kommentteja: