tiistaina, elokuuta 21, 2007

Vitsi mikä neuleinto mulla on päällä... Tämä käytännöllinen kapistus neuloontui eilisen aikana alusta loppuun. Visioita seuraavista toteutettavista neuleista on miljoona, kun vaan osais päättää mitä seuraavaksi!
























Kauppakassi
Malli: Everlasting Bagstopper Knittyltä soveltaen
Lanka: Novita Tennessee, keränloppuja 128g
Puikot 2 1/2 pitkät ja 3 pyöröt


En halua ostaa muovista kertakäyttökauppakassia joka kauppareissulla. Aikaisemmat kestokauppakassini on olleet tylsiä vaaleita mainoskangaskasseja, lukuunottamatta yhtä itsetehtyä kahvipussikassia. Knittyn kiva neulottu kassi osui silmääni ja päätin toteuttaa.

Tein kassista huomattavasti ohjetta napakamman pienillä puikoilla, koska en halunnut sen venyvän ihan säkiksi, kun eihän sitä meikäläinen määräänsä enempää jaksa kantaakaan... Kahvat neuloin suoraan kiinni kassiin, ettei niihin tullut mitään erillisiä langanpäättelyitä, vaan sama lanka jatkuu koko ajan. Ajattelin, että kestää varmaankin paremmin.

Ilman sisältöä kassin korkeus on n.25 ja leveys 30 senttiä. Testipakkaukseen otin kaapista mehutölkin, kilon pussin porkkanoita, jäävuorisalaatin, makaronipussin ja muutaman säilyketölkin. Hyvin tuntui kassi kestävän, eikä roikkunut ihan maassa astikaan. Kyllä nyt kelpaa lähteä ruokakauppaan :)

4 kommenttia:

Vilma kirjoitti...

No jo on pätevän oloinen kassi!

Muakin harmittaa ostaa aina vaan uusia muovikasseja, mutta tuommoisesta ei siltikään taitais olla apua mulle: suurin ongelma nimittäin on se, että aina unohdan ottaa kauppakassin kotoa mukaan. Pää=siivilä. :)

katinkontti kirjoitti...

Onpa kiva! Joku tuollainen on mullakin ollut todo-listalla jo kauana, ja langastkin on jo kerran ostettu (ja hukattu). Edellisiin postauksiin sen verran että vähänkö ihana ilveskissa tuo uusin perheenjäsenenne!

Jenni kirjoitti...

Kassia on testattu tositoimissa ja vaikutaa toimivalta.

Iines on kyllä niin ihana minustakin! Sen korvatupsut on tosiaan aikas ilvesmäiset :)

päivi-helena kirjoitti...

Kätevä on kassisi ja menee varmaan pieneen tilaan kun sitä ei tarvii. Kauniita on nuo sun muutkin työt ja kisut:)