tiistaina, syyskuuta 04, 2007

Elämäni eka neulottu kolmiohuivi on valmis! Mulla on ollut tähän asti joku kummallinen huivikammo, olen kuvitellut vain taitavien ja näppärien neulojien onnistuvan neulomaan ihania pitsihuiveja. Päätin osoittaa itselleni, että minäkin voisin onnistua, vaikken huippuneuloja olekaan. Ja tässä on tulos:

















Zetor-huivi Jatan ohjeen mukaan
Lanka: Tallinnan tuliainen 15o g
Puikot: Pyörö nro 3
Mitat: 185 x 90cm

Tämä kyllä onnistui ihan yli odotusten! No joo, ehkei tämä ole täydellinen, mutta eipä mulla ollut odotukset kykyjäni kohtaan korkealla tätä aloittaessakaan. Puikot ainakin olis voinut olla isommat, niin kuvio erottuisi paremmin. Enkä ymmärtänyt mikä idea oli luoda silmukat "eri tavalla", vaan loin ne tavallisesti. Tajusin jutun vasta kun olin jo melkoisen pitkällä, enkä enää viitsinyt purkaa aloitussilmukoihin asti.

Huivi neuloutui viime viikon lomareissun aikana. Oltiin Ahvenanmaalla mökkeilemässä ja minä aamuvirkkuna ehdin aamuisin neuloa kultsin heräämistä odotellessa. Viime kesänä oltiin liikkeellä pyörillä, tänä vuonna oli vähän "rennompi" reissu ja kulkupelinä auto.

Lanka on ihanaa aitoa lampaanvillaa, pesin valmiin huivin ennen huuhteluainekylpyä ja pingotusta, jottei lampaantuoksu seuraisi mua kaupungilla... Kissojen mieleen tuo lammasaromi tuntui kyllä olevan.

Kiitos vielä Jatalle ohjeesta!

7 kommenttia:

Jatta kirjoitti...

Uuh, ihanan väristä lankaa!! Kiva että ohje kelpasi :)

laurar kirjoitti...

Hyvä, hyvä siitä se lähtee. Kohta huomaat että pitsihuiveillasi voisi tilkitä pienen omakotitalon nurkat joista vetää :)

Huivi on kaunis ja herkullisen värinen.

Maartsi kirjoitti...

Kaunis huivi! Zetor on tosi mukava ohje ja lankasi näyttää namilta. :)

mursuliina kirjoitti...

tuo on huippuhieno :) rohkeasti vaan seuraavan pitsihuivin kimppuun.

Jenni kirjoitti...

Kiitos kannustavasta palautteesta :) Nyt onkin jo haussa seuraava huiviohje!

Tellu-Tellervo kirjoitti...

Onnittelut kauniin huivin valmistumisesta!

Minäkin aina epäilin, josko osaan/jaksan/kärsivällisyys riittää pitsihuivin neulomiseen, mutta tosi mukavaahan se oli. Ja nyt on vaikeuksia päättää, mitkä mallit toteuttaa.

neja kirjoitti...

Kaunis:)