Porkkanakakku

Muutama vuosi sitten olin viemässä porkkanakakkua työpaikan kahvipöytään. Laitoin kakun paperikassiin pyörän ohjaustankoon ja lähdin polkemaan. Kun ylitin rotvallin reunan, hupsista vaan, paperikassista hajosi pohja ja kakku tippui maahan. Onneksi oikein päin ja onneksi olin suojannut vuoan hyvin kelmulla!

Nostin vuoan maasta, laitoin sen  pyöräntarakalle ja kiinnitin mustekalakuminauhoin. Matka jatkui, kunnes tuli kuoppa kadussa vastaan ja kakkuni tipahti maahan. Luojan kiitos, edelleen oikein päin! Nostin vuoan jälleen maasta. Totesin, että paras pitää sitä kädessä ja jatkoin pyöräilyä. Matkalla tuli vielä jyrkänpuoleinen ylämäki, jossa hieman horjahdin polkiessani kakku kädessä ja eiköhän se sitten tippunut maahan vielä kolmannen kerran.

Hyvällä tuurilla edelleen kakku tippui edelleen oikein päin kelmut turvallisesti ympärillään. Tällöin vihdoin uskoin, että minun on paras kävellä loppumatka, koska porkkanakakku ei enää neljättä pudotusta kestäisi. Porkkanakakku pääsi siis kahvipöytään, mutta irtopohjavuoka kolhiintui soikeaksi ja lommoille.

Porkkanakakku on hämmentävä leivonnainen, miten tavallinen juures voi muuttua muutaman muun aineksen kera herkulliseksi kakuksi? Tässä reseptissä on vieläpä voin sijaan öljyä. Eli siis juureksia ja pehmeitä rasvoja, melkein terveellinen kakku siis!

Ainekset:
350 g porkkanaa raastettuna
2 dl rypsiöljyä
4 kananmunaa
4 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl kanelia
Ripaus suolaa

Kuorrute:
25 g voita sulatettuna
75 g maustamatonta tuorejuustoa
250 g tomusokeria

Mittaa kulhoon porkkanaraaste, öljy ja kananmunat. Vatkaa vaaleaksi sähkövatkaimella. Lisää yhdistetyt kuivat aineet ja sekoita taikinaksi. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun irtopohjavuokaan. Paista 175 asteessa noin 50 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla. Anna kakun jäähtyä. Sekoita kuorrutteen aineet keskenään ja levitä kakun päälle. Porkkanakakku vain paranee oltuaan yön yli jääkaapissa vetäytymässä.

Saapa nähdä millaisia kommelluksia on huomisaamuna tiedossa, kun vien kakun työkavereilleni kahvihetken herkuksi. Aika liukasta saattaa ainakin olla, joten täytyy kävellä varovaisesti!

Mohairneule

Joskus mulla oli periaatteena, että mun täytyy neuloa itselleni ainakin yksi neuletakki tai -pusero täytyy vuoden aikana. Tässä ehti olla muutama välivuosi, jolloin tämä tavoite ei täyttynyt. Tänä syksynä kuitenkin innostuin taas neulomaan enemmän ja tein neuletakin itselleni.

Halusin tehdä rennon ja hieman pidemmän mallisen neuletakin. Ajattelin tämän neuleen käytettäväksi aukinaisena, joten en tehnyt mitään nappilistaa tai muuta kiinnitystä.  Hihat jätin lyhyehköiksi, ne ulottuvat puoliväliin käsivartta.

Lankoja on kaappeihin kertynyt, joten kauppaan minun ei tarvinnut lähteä. Neuloin tämän takin langoista, jotka olen saanut synttärilahjaksi kuusi vuotta sitten. Onneksi langat eivät pilaannu, vaikka odottelisivatkin kaapissa tovin ja toisenkin! Lankana on Novitan Rose Mohair, jota kului vain 
vajaa 200 g eli neljä kerää. Uskomattoman riittoisaa lankaa siis. Neuloin 5 mm puikoilla, koska neulekäsialani on löysää ja siksi valitsen aina pienemmät puikot kuin langalle suositetaan.

Silmukkamääriin otin osviittaa Kalastajan vaimon Puno -neuletakista. Neuloin kuitenkin helmaan ja hihansuihin, sekä etuosan reunoihin ainaoikeaa, jotteivät ne kiertäisi niin helposti. Hihojakin hieman istutin olkasaumoihin. 

Tämä on ollut talven käytetyin vaatteeni, joten olen tyytyväinen, että sain puikot taas napattua käteeni tauon jälkeen. Kuvastakin jo erottuu pientä käytön jälkeä tässä neuleessa. Olen juuri aloittelemassa saman tyylistä neuletta toisesta langasta. Saapa nähdä milloin saan sen valmiiksi!

Puolukkasmoothieta kulhossa

Aikaisina työaamuina syön aamupalan bussissa matkalla töihin, mikropuuron eväskiposta ja juon teen termosmukista. Tänään kuitenkin sain heräillä ja tehdä aamutoimet rauhallisempaan tahtiin. Aamupalallekin oli aikaa pöydän äärellä paperi-Hesarin seurassa. Olen venyttänyt ruokakauppaan menoa, joten aamupala oli sitä mitä kaapista löytyy.

Smoothieen löytyy ainekset aina, siihen kun voi laittaa melkein mitä vaan. Tänään kulhoon päätyi cashewpähkinöitä, chian siemeniä, tattarihiutaleita, banaani, pari taatelia ja puolukoita. Oikein hyvin maistuva aamupalahan tästä tuli. Ripottelin päälle vähän pähkinöitä, siemeniä ja puolukoita, hauskempi syödä, kun on vähän suutuntumaa. Puolet söin heti, puolet pääsi evääksi töihin. Smoothiesta tuli vieläpä tammikuun teeman mukaisesti vegaaninen. En virallisesti osallistu vegaanihaasteeseen, mutta olen kuitenkin hieman kiinnittänyt huomiota siihen mitä lautaselle päätyy. Muutenkin kyllä syön hyvin pitkälti kasvisruokaa. Tämä sopii hyvin alkuvuoden terveellisyysteemaankin.

Oikeastaan nyt on kuivakaappiin kertynyt pakkauksia sitä sun tätä niin paljon, että koitan vältellä kaupassa käyntiä niin pitkään kuin mahdollista. Vaikka ensi vilkaisulla näyttäisi siltä, että jääkaappi on liki tyhjä, aina kuitenkin pienellä luovuudella saa useammankin ruuan rakennettua. Pari päivää sitten olisi ollut mahtavat pakkassäät pakastimen pesua varten, mutta en sattumalta ollut tällöin kotona, joten pakastin jäi siis sulattamatta silloin. Nyt onkin hyvä aika syödä myös pakastin tyhjäksi pesua varten. Kesällä poimittuja marjoja on vielä runsaasti jäljellä pakastimessa. 

Kymmentuhatta askelta

Kerroin, etten harrasta uudenvuodenlupauksia. Kuitenkin yleensä joulun jälkeen minulle tulee innostus elää terveellisemmin ja liikkua enemmän. Näin ehkä käy monelle muullekin, johtuuko tämä sitten jouluisesta suklaakonvehtikuurista vaiko naistenlehtien otsikoista, mene ja tiedä. 

Kävelen työpäivinä matkat kotoa bussille ja takaisin, reippaan kilometrin per sivu. Lisäksi työssä olen liikkeellä lähes koko ajan, kuitenkaan en tätä varsinaiseksi liikunnaksi laske, vaikka askelia kertyykin. Muu liikkumiseni on kausittaisempaa. 

Innostun aina hetkeksi jostain lajista, mutta syystä tai toisesta mikään laji ei ole säännölliseksi harrastukseksi, harmi kyllä, päässyt muodostumaan. Olen kokeillut monia ryhmäliikuntatunteja: Testattuna on lähes kaikki Les Mills -tunnit ja monet muut mitä kuntokeskusten valikoimissa on. Salilla olen käynyt myös, mutta ei siihenkään ole rutiinia päässyt muodostumaan. 

Viime kevään kävin viikottain astangajoogassa, mutta valitettavasti tunnit olivat suhteellisen pitkän matkan päässä ja siksi niille pääsemisestä tuli enemmän rasite kuin ilo. Sinänsä astangajooga on lajeista se, jonka kokeilusta olen saanut eniten. Ohjaaja tunneilla oli todella hyvä, rauhallinen, mutta samalla innostava. Monilla ryhmäliikuntatunneilla olen kyllästynyt siihen, että samaa sarjaa toistetaan ja toistetaan, mutta näillä astangajoogatunneilla oli paljon etenevämpi tunnelma.

Lenkkeily on sitten muodostunut "mun lajikseni". Se ei ole samalla tavalla aikatauluista kiinni, kun ryhmäliikunnat tai vaadi kotoa muuhun pisteeseen hakeutumista kuin salille meno. Lenkille on helppo lähteä ilman suunnittelua yksin tai välillä on kiva sopia lenkkitreffit kaverin kanssa. Vuosien varrella on vauhti vaihdellut kävelystä juoksuun. Lenkkimatkat ovat olleet lyhyitä tai vähän pidempiä. Välillä olen lenkkeillyt lähes joka päivä ja joskus on tullut taukoa viikkoja, jos ei kuukausiakin. 

Tammikuun ensimmäisenä päivänä päätin, että yrittäisin joka päivä kävellä vähintään kymmenentuhannen askeleen edestä. Kotona ja töissä liikuttuja askelia en laske, vaan tavoitteeni siis on lähteä lenkille joka päivä. Viikko on nyt takana ja ainakin tämä on toteutunut, myös näinä muutamana reippaamman pakkasen päivänä. Eilen sain lenkkiseurakseni toisen siskoni. Teimme lenkin ihanan lumisissa maisemissa auringon paistaessa kirkkaasti.

Kevättunnelmissa

Omakotitaloasujana olen kiinnostunut puutarhajutuista, vaikka omaa pihaa vielä koristavat lähinnä rikkaruohot. Haaveilen, että vielä jonakin kesänä pihamaani on rauhoittava keidas kauniiden istutusten, upeiden havukasvien ja  kiviaiheiden kera. Tähän on vielä hyvin pitkä matka, mutta hetkeksi vaivun aina unelmiin ja olen ajattelematta miten kaukana tuosta keidastunnelmasta vielä ollaan.

Seuraan muutamaa puutarhablogia ja huomasin, että niissä eletään jo vahvasti kevättunnelmissa. Inspiroiduin sitten itsekin hieman miettimään tulevaa kesää ja pihamaatani, vaikka pakkanen paukkuu ulkona parissakymmenessä asteessa. Avainsanojani oman pihan suhteen voisivat olla helppohoitoisuus, havut, kivikkokasvit ja erilaiset heinät. Eipä tosin sellaista kaunista puutarhaa taida ollakaan, jolle ei mitään tarvitsisi tehdä, mutta kun pinta-alaakin pihamaalla on, niin kovin paljon jatkuvaa nyppimistä ja kitkemistä vaativia istutuksia en halua.

Sain käsiini muutaman siemenluettelon ja selailin minkä kasvien siemeniä voisin tilata ja kasvattaa. Näissä luetteloissa olikin monien kasvien siemeniä, joita olen nähnyt lähinnä valmiina taimina puutarhamyymälöissä. Jospa kokeilisin kasvattaa joitakin näistä itse. Erityisesti kiinnostuin heinäkasveista, niissä onkin koossa ja värissä paljon vaihtelua.  Ei kai pihassa ole pakko olla varsinaisia kukkivia perennoja? Minulle riittäisi kukiksi kesäkukat ruukuissa. Heinäkasveista voisin kokeilla vaikka jopa puolitoista metriä korkeaksi kasvavaa elefanttiheinää tai yhtä korkeaa pampaheinää. Myös matalampi nuokkugammaheinä ja hopeaheinä sopisivat pihalleni.

Kesää kaipaillessa kuviin pääsivät tänään joululta kukkivat skimmia ja amaryllis. Nämä onkin kuvattu talvilomaillessani muutaman päivän lapsuusmaisemissani. Näillä pakkasilla ei oikein ulkokuvia tohdi ottaa, joten kuvailut jää sisätiloihin. Mutta kyllä ulkonakin on tarjennut sen verran käydä, että veimme ruokaa pikkulinnuille lintulaudalle ja peuroille pellon reunaan.

Vuoden aloitus

Vuoden vaihtuessa on aika muistella mennyttä vuotta. Vuodet eivät toistu samanlaisina toistensa jälkeen, elämässä on hyviä aikoja ja joskus niitä vähemmän hyviä hetkiäkin. Positiivisesta ajattelusta saa niin paljon voimaa, joten mieluummin ajattelen niitä hyviä asioita, joita on onneksi paljon, paljon enemmän kuin huonoja. Kaiken kaikkiaan siis olen tyytyväinen vuoteen 2016. 

Mistä olen kiitollinen? Kenen kanssa vietin aikaa mukavissa merkeissä? Missä hauskoissa paikoissa tuli käytyä? Mitä uutta opin? Mikä sai minut hyvälle tuulelle? Milloin koin onnistuneeni? Nämä kysymykset tuovat mieleeni monia ihania hetkiä perheen ja ystävien parissa, kivoja tapahtumia ja onnistumisia pienissä asioissa.

Olen jo monta vuotta sitten todennut, etten halua tehdä varsinaisia uuden vuoden lupauksia. Ei kai elämää pitäisi jaksottaa vuoden mittaisiin paloihin? Haluan ajatella joustavammin ja kokonaisvaltaisemmin. Aion muistaa pysähtyä hetkeen enemmän ja arvostaa kutakin päivää. Aion tarttua toimeen ja saada aikaan enemmän, sen sijaan, että käyttäisin aikani liikaan pohtimiseen ja suunnitteluun. Aion pitää hauskaa ja tehdä asioita mistä pidän.

Ainahan sitä voisi yrittää elää terveellisemmin, liikkua enemmän ja syödä paremmin. Nyt siis työnnän karkkikipon sivuun ja lähden lenkille tammikuiseen lumisateeseen.  

Tervetuloa vuosi 2017, olen valmis!

Kissakaverukset

Mau! Me ollaan kissat Silveri ja Felix. Silveri tuo harmaa kaveri, hän on meistä vanhempi, täytti marraskuussa täydet kymmenen vuotta. Ja punainen poika, Felix, on vasta pentu, ikää vuosi ja neljä kuukautta. Rotumme on Maine Coon, eli ollaan amerikkalaislähtöistä rotua ja siellähän kaikki on suurta!

Silveri tuli taloon alle parikiloisena pikku pallerona, nyt massaa on kartutettu kahdentoista kilon verran. Painoa on vähän liikaa, sanoo ihmiset, joten kuppiin on viime aikoina tippunut kevytraksuja. Mutta ne ovat herkullisia, toteaa Silveri ja popsii niitä kuin ihmiset sipsejä, eli paljon.

Isoa rotua kun ollaan, tullaan täysikasvuisiksi vasta kolmen ikävuoden paikkeilla, joten Felix on ihan pentu ja kasvavassa  iässä. Hän onkin vielä pikku laiheliini ja saisi syödä reippaasti penturuokaa, jotta kasvaa. Hassu juttu vaan, kun ne Silverin laihisnappulat olisi niin paljon herkullisempia myös Felixin mielestä.

Silverin lempipuuhiin kuuluu nukkuminen, mieluiten ihmisystävien kainalossa, kuono ja silmät peitettynä tassulla. Tässä kuvassakin Silveri oli juuri sopivilla nokosilla, kun hänet kuvaa varten herätettiin. Leikkiin Silveri innostuu varsinkin saadessaan tassuihinsa minttuhiiren. Se näky saa ihmiset nauramaan, kun iso kissa leikkii pikku lelun kanssa.  Leikin lopuksi minttuhiiri täytyy napata kuivumaan, kun se on Silverin toimesta kuolattu läpimäräksi!

Felixin mielestä hauskinta on Silverin haastaminen leikkisään pikku painiotteluun. Felix epäilee, että nokkeluudellaan ja nopeudellaan hän voisi päihittää Silverin, mutta minkäs teet, kun massa jyrää Silverin ollessa vielä toistaiseksi kaksi kertaa Felixiä isompi. Yleensä Silveri ei näissä kissojen painihetkissä edes makuuasennosta nouse, sen kun heiluttelee vaan tassujaan.

Me kissat tunnistetaan säilyketölkin avaamisesta kuuluva ääni ja sen äänen kuuluessa on paras rientää keittiöön tarkistamaan, onko kyseessä kissanruoka vaiko tomaattimurskapurkki. Kellon tunnemme hyvin ja illalla ruoka-aikaamme olemme hyvissä ajoin päivystämässä ruokalaatikkomme luona, etteivät ihmiset vaan unohda meitä. Mutta rapsahtiko nyt ruokalaatikkomme, paras mennä paikalle, jos sieltä vaikka pikku namipala olisi tulossa?!

Ulkoilua talvisäässä

Joulu on vietetty ja joulun jälkeinen arki on koittanut. Taas joulu meni ihan liian nopeasti! Sukulaisia tuli käytyä katsomassa ja tovin ehdin olla kotonakin, mutta tapaninpäivän iltana kotiin ajaessa tuli haikea tunne, että nytkö se joulu jo meni. 

Eilen totesin joulukuusen joutavan jo pois. Se oli alkanut varistaa neulasia pahasti, eipä ihme, koska kuusi haettiin joulukuun ensimmäisenä päivänä. Niinpä riisuin koristeet kuusen oksilta ja pilkoin oksat takkaan. Joulun aikaan ei tullut tehtyä tulta takkaan lainkaan, nyt kuusen oksat palavat halkojen lomassa. 

Tänään on ollut kirkas aurinkoinen päivä, pari astetta pakkasta ja pieni kerros lunta on tullut maahan meilläkin. Aamupalan jälkeen totesin, että nyt on paras lähteä ulkoilemaan. Joulun aikaan ei tullut liikuttua nimeksikään, kilometrejä kertyi vain auton mittariin. 

Kävelin muutaman kilometrin lenkin ihanassa talvisäässä. Nappasin matkalta pari kuvaa jäätyneestä jokimaisemasta. Vielä ei taida jää olla kovin kestävää. 

24. joulukuuta: Hyvää Joulua!

Jouluaaton merkityksellinen hetki minulle on joulurauhan julistus. Tästä alkaa joulu. Joulun tunne on sydämessäni. Ajatukseni joulun vietosta ovat hyvin suomalaisperinteiset, tykkään rauhoittua ja tunnelmoida. Ilmeisesti ainakin ruotsalaiset hieman pilailevat kustannuksellamme ja viettävät joulun mieluusti railakkaammissa merkeissä. 

Joululauluista kauneimmat ovat mielestäni ne perinteiset ja hartaat, ehkä hieman mollivoittoisetkin. Näitä kävin kuuntelemassa ja laulamassa pienessä valkoisessa kyläkirkossa. Sydämeeni joulun teen sai koko kuulijakunnan yhtymään lauluun. 

Suuntaan nyt joulun viettoon ja pidän pienen joululoman blogistani. Tämän joulukalenterin aikana, joka päivä blogiin 
kirjoittaessani, olen saanut tästä jo melkeinpä rutiinin itselleni, kivahan tätä "päiväkirjaa" on pitää. Joten saapa nähdä millaista jatkoa seuraa.

Haluan toivottaa kaikille ihanaa, rauhallista ja tunnelmallista 
Joulua! 

23. joulukuuta: Joulu on jo ovella

Niinhän siinä kävi, että joulupaketteja ei tullut taaskaan paketoitua ajoissa. Eilen illalla paketoin vielä viimeisetkin lahjapaketit. Virvelin pakettiin saanti meinasi olla hieman haasteellista ja yöllä vielä mieleeni tuli, että kyseiseen pakettiin kuuluva uistin ei sinne vielä tietään löytänyt. No, onneksi tämä tuli mieleeni ajoissa.

Paketoinnin jälkeen palkitsin itseni pienellä herkkujälkkärillä, josta tulikin hyvää helposti. Oikeastaan tämä jälkiruoka sai alkunsa siitä, kun päivällä kävin kaupassa ja luulin ostaneeni ruokakermaa, joka osoittautuikin vaniljakastikkeeksi. Nyt sitä oli kolme purkkia jääkaapissa ja halusin hyödyntää sen jotenkin. 

Kerrostin laseihin piparimurua, piparirahkaa ja vaniljakastiketta vaahdotettuna. Päälle tuli glögissä kiehauhtettuja päärynäkuutioita jäähdytettynä. Tästä tulikin kivan näköinen ja makuinen jälkkäri helpolla. Aikaa vievin osuus oli päärynöiden valmistelu, eikä siihenkään montaa minuuttia mennyt. Tätä voisin siis tehdä uudestaankin.

Tälle illalle on vielä luvassa pieni kierros lähipiirin luo lahjojen viennin merkeissä. Ihana käydä läheisten luona ja nähdä kodit jouluisessa asussa. Sen jälkeen voikin rauhoittua joulun viettoon.

22. joulukuuta: Mistä joulumieli tulee?

Aamulla aloin siivoamaan ja päätä särki jo valmiiksi puuhan aloittaessani. Yleensä pidän siivoamisesta, mutta tänään ei olisi liiemmin huvittanut. Imuroin, moppasin, pyykkäsin, tiskasin, järjestelin ja pyyhin pölyjä. Koko talo on suurin piirtein läpi käyty. Pari poikkeusta joukossa vielä on, nimittäin mun askarteluhuone on vielä aika lailla kaaoksen vallassa. Siellä on vielä paketointipuuhat kesken joten sitä en vielä saanut siivottua. Keittiön saarekkeella on vielä sekalaista tavaraa paikkaansa etsimässä. 

Nyt kuitenkin totesin, etten jaksa siivota enempää. Ehkä tämä riittää. Haluan ottaa hetken aikaa itselleni. Pysähtyä. Joulu on ihan pian, enkä halua, että se menee ohi minun vaan sählätessä kaikkea. Niinpä lämmitin lasillisen glögiä, otin pari piparia myös ja istuin sohvalle. 

Ulos katsomalla joulumieli ei ainakaan tule, vähätkin lumet sulivat. Itse asiassa maa taitaa olla niin sulaa, että voisin 
istuttaa tulppaaniin sipulit, jotka jäi syksyllä istuttamatta. 
Ajattelin, että vielä ehtii ja sitten maa jäätyikin. 

Terassilla on jouluiset koristeet, mutta nekin kaipaisivat pientä huurretta seurakseen. Talviaikaan kuuluu kynttilälyhdyt ja valot, toki ne näkyvät hyvin illalla tulevassa synkässä lumettomassa pimeydessä. 

Leivon vielä yhden satsin saaristolaisleipää, ne ovat parhaillaan uunissa ja tuovat pian joulun tuoksua. Illalla on edessä kauppareissu, aion hoitaa nyt loput ostokset ruokakauppaa myöden, jottei sinne tarvitse mennä enää aikaa kuluttamaan. 

21. joulukuuta: Joululahjat paketteihin

Monessa blogissa on näkynyt lähipäivinä kuvia kauniista joulupaketeista. Pakettipakettipaperi, nauha ja kortti ovat harmonisissa sävyissä. Tämän vuoden suosikkikoristeena paketeissa on pieni havunoksa.

Olen katsellut näitä kuvia tuntien pientä alemmuuden 
tunnetta. Ajatuksen tasolla haluaisin itsekin paketoida lahjat huolellisesti upeisiin paketteihin. Mutta aloin kuitenkin miettiä asiaa. Onko joululahjan paketilla kuitenkaan niin suurta merkitystä? Moniko lahjan saaja osaa arvostaa yksityiskohtaisesti koristeltua pakettia, kuka kiinnittää tarkkaa huomiota pakettiin? Kumpi on tärkeämpää, ulkokuori vai sisältö?

Tämä pohdinta on tietysti vähän kärjistettyä. Yritän itsekin pakata lahjat kauniisti, en kelpuuta mitä hyvänsä pakettipaperia vaan mietin paperin saajan mukaan ja pakettinauhan värillä on minulle väliä. En kuitenkaan ole valmis käyttämään paketointitarvikkeiden hankkimiseen pitkää aikaa tai isoa rahasummaa. Päätinkin sitten, että tänä vuonna käytän aikuisten paketteihin hieman enemmän aikaa ja vaivaa. Lasten paketit paketoin sitten johonkin värikkääseen paperiin, koska ne kuitenkin taidetaan repiä pikaisesti auki, jotta päästään kiinni sisältöön. 

Kokeilin tehdä pienelle lahjalle pussin mallisen paketin. Tästä tulikin aika kiva, toimii hyvin kevyille ja pienehköille lahjoille. Pakettikortit leikkasin pahvista ja tein kuviot kuviolävistimillä. Pyörittelin myös pakettinauhaa ruusukkeeksi ja paperinarua rusetiksi.

Täytyy muuten kertoa vielä yksi juttu, kun nyt on paketointiasiat mielessä. Kerran on käynyt niin, että ostin ystävälle lahjan tunnetusta kotimaisen sisustusketjun myymälästä pakettiin laitettuna. Kyseinen paketti oli niin ruma, että purin sen kotona ja paketoin itse uudelleen. Että ei ne ammattilaisetkaan aina onnistu. 

20. joulukuuta: Sukkia ja herkkuja

Adventtisukkani valmistuivat tänään. Malli on kiva ja sukat pääsevät heti käyttöön jalkaani. Kiitos Sweet things - blogiin Annikalle ohjeesta! Nämä olivat minulle ensimmäiset näinkin "haasteelliset" kirjoneulesukat. Ihan ensimmäisen kirjoneuleeni tein yläasteen valinnaisista käsitöissä, siinä taisi mennä melkein koko kasi- ja ysiluokka aikaa, mutta valmista tuli. En ymmärrä miten käsityönopettajani antoi minun valita malliksi suht haastavan kirjoneuleen, kun piti neuloa paita! 

Näiden sukkien myötä tuli todettua, että ehkä kirjoneuleet ei ole mun juttuni. Tämähän ei ollut vaikea malli, mutta muutamassa kohdassa piti kuitenkin laskea silmukoita koko ajan, että pysyi mukana kuviossa. Mieluummin neulon jotain hieman aivottomampaa, pidän siis enemmän pintakuvioiden neulomisesta. Tosin jonkun muun mielestä pitsihuivit, joita taas neulon mielelläni, saattavat olla vaikeampia. 

Tässä kuussa on tullut leivottua paljon kaikenlaista, mutta joulumakeiset on vielä tekemättä. Tänään teinkin suklaatryffeleitä, jotka maustoin konjakilla ja merisuolalla. Juuri sopivia pikku herkkupaloja jälkiruuaksi.

Ainekset:
1 dl kuohukermaa
150 g tummaa suklaata
1 tl vaahterasiirappia
1 tl konjakkia
Ripaus merisuolaa

Pinnalle muutama rkl tummaa kaakaojauhetta, teelusikallinen tomusokeria ja rouhaisu merisuolaa.

Kuumenna kerma, paloittele joukkoon suklaa sulamaan. Mausta vaahterasiirapilla, konjakilla ja merisuolalla. Anna jäähtyä hieman paksummaksi. Lusikoi massa pursotinpussiin 
ja pursota nokareita lautaselle, jossa on kerros maustettua kaakaojauhetta. Kierittele nokareet kaakaojauheessa. Nosta suklaatryffelit jääkaappiin jähmettymään. 

19. joulukuuta: Hedelmä-pähkinäleipä

Joulu lähestyy huimaa vauhtia, enää viisi yötä aattoon! Eilen nostelin vielä joitain koristeita paikalleen, mutta ehkä joulukoristeiden suhteen vähemmän on enemmän. Pidän mieluummin tunnelman ja värimaailman rauhallisena, kaikkia mahdollisia vuosien aikana kertyneitä koristeita ei ole pakko ripustaa jonnekin.

Kiinnitin ikkunaan huopaisia tähtiä teipillä. Jos nämä vähätkin lumet sulavat ennen aattoa, onpa edes jotain lumitähtien näköistä näkyvissä kun ulos ikkunasta vilkuilee. Felix on vakuuttunut, että tein nämä koristelut häntä varten, pentumaisella innostuksella hän on näitä ikkunasta leikkeihinsä irrotellut. 

Joulun parhaisiin leipiin kuuluu hedelmä-pähkinäleipä saaristolaisleivän ja piimälimpun lisäksi. Näistä leivistä 
mitään ei tule leivottua juurikaan muulloin kuin joulun aikaan. Tai saaristolaisleipää ehkä jokusen muunkin kerran vuoden aikana.

Olen tehnyt hedelmä-pähkinäleipää vaihdellen eri pähkinöitä ja kuivahedelmiä. Tällä kertaa mauksi pääsi karpalot, rusinat, pähkinät ja auringonkukan siemenet. Kuivahedelmät tekevät makeutta leipään ja pähkinät tuntuvat kivoilta sattumilta. Tämä leipä ei paljoa päällisiäkään kaipaa. 

Ainekset:
2,5 dl maitoa
25 g hiivaa
1,5 tl suolaa
1 dl ruisjauhoja 
4 dl vehnäjauhoja 
0,5 dl kuivattuja karpaloita
0,5 dl rusinoita
0,5 dl hasselpähkinöitä 
0,5 dl auringonkukansiemeniä

Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon, lisää joukkoon suola ja jauhot. Lisää pähkinät. Anna taikinan kohota puolisen tuntia. Muotoile kahdeksi leiväksi leivinpaperin päälle pellille. Kohota leipiä reilu puoli tuntia. Pistele leivät ja paista 175 asteessa noin 20 minuuttia. 

18. joulukuuta: Joulun helpoimmat pikkuleivät

Arkiaamujeni aamupala on puuro marjoilla eväsrasiasta ja tee termosmukista. Hesarin luen tabletilta bussissa. Aika kaavoihin kangistunutta, mutta jopa tuttu bussikuski eräänä aamuna ihmetteli missä termosmukini on, kun sitä ei kädessäni ollut bussiin noustessa. Viikonloppuisin onkin kiva tehdä vähän monipuolisempi aamupala ja lukea lehti rauhassa. Yleensä teen mehua mehupuristimella ja jokin pikku jälkkärikin on kiva olla kahvin kanssa. Joskus tulee leivottua leipäkin aamulla. 

Näin joulun aikaan lisää tunnelmaa tekee kaneli- ja kardemummaripaus kahvin joukossa ja kynttilä. Nyt herkuksi pääsi pari wilhelmiina-pikkuleipää, joita leivoin perjantaina. 

Ainekset:
100 g voita 
1 dl sokeria
2 rkl siirappia
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa voi, sokeri ja siirappi hyvin sekaisin. Lisää jauhot ja leivinjauhe. Muotoile leivinpaperin päälle pellille pitkittäin 
kolmeksi tangoksi. Paista 175 asteessa noin 7 minuuttia. 
Leikkaa tangot vinoiksi viipaleiksi heti uunista otettuasi.

Nämä on herkulliseen makuunsa nähden ihan uskomattoman helppoja tehdä. Siis nopein ja yksinkertaisin pikkuleipäresepti ikinä. Jos wilhelmiinoista haluaa vielä jouluisemman makuisia, voi taikinaa maustaa joulun mauilla. Olen tehnyt näitä lisäämällä taikinaan jauhettua inkivääriä, joka sopii hyvin. 

17. joulukuuta: Joulutorin tunnelmia

Kävin tänään Tampereen Joulutorilla nauttimassa joulutunnelmasta. Liikkeellä oli moni muukin, mutta hyvin siellä silti pääsi liikkumaan ja autonkin sai pysäköityä lähelle. Kojuissa oli myynnissä pienten tuottajien käsitöitä ja herkkulahjoiksi sopivia tuotteita. 

Olin jo etukäteen nähnyt kuvia suuresta, valaistusta, punaisesta joulupallosta, joka Joulutorilla olisi. Sen halusin nähdä ja hienohan se olikin. 

Kävin nauttimassa glögit lämmitetyssä teltassa. Ulkolämpötilan ollessa likimain nollassa riitti teltassa lämpöä varmaan sisälämpötilaa verran, eli siellä tarkenisi kovemmalla pakkasellakin. 

16. joulukuuta: Taatelicookiet

Leipominen on lempipuuhiani kotona. Varsinkin näin joulun lähestyessä on kiva leipoa, kun pikkuleipiä ynnä muita voi viedä lahjaksi, eikä tarvitse itse syödä kaikkia. Toki se syöminenkin minulta onnistuu. Tänään töistä kotiuduttuani kaivoin jauhopussit kaapista ja parissa tunnissa olinkin leiponut lusikkaleipiä, wilhelmiinoja, taatelikeksejä ja pikku näkkäreitä. Aika tehokasta vaikka itse sanonkin. Nyt voi loppuillan oleilla sohvalla ja maistella herkkuja.

Minulla on makumuisto vuosien takaa täydellisen makuisista taatelikekseistä. Niiden ulkonäkö vaan ei erityisen kaunis ollut. Olenkin kerta toisensa jälkeen leiponut erilaisia taatelikeksejä, vaihtelevin reseptein, mutta aina siis makuparina näissä on ollut taatelit ja karvasmanteli. Tällä kertaa sovelsin cookietyylistä reseptiä gluteenittomaksi ja laitoin suklaahippujen sijaan pilkottuja taateleita. 

Ainekset:

100 g margariinia tai voita
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
1 kananmuna
1 dl tattarihiutaleita 
1,5 dl tattarijauhoja 
1,5 dl maissitärkkelystä
1 tl soodaa
100 g pehmeitä taateleita pilkottuina 
Muutama tippa karvasmanteliaromia

Vaahdota pehmeä voi ja sokerit. Lisää joukkoon kananmuna ja vatkaa hyvin. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita taikinaksi. Lisää taatelit ja karvasmanteli. Lusikoi nokareiksi leivinpaperin päälle pellille. Nämä leviävät paljon. Paista 175 asteessa noin seitsemän minuuttia. 

Näistä tuli hieman cookien tyylisiä, hiukan ohuempia vaan ja taatelit ovat mukavan pehmeitä sattumia joukossa. Herkullisia maidon kanssa!

15. joulukuuta: Pieni joulumaa lasipurkissa

Näin Pinterestissä kuvia suloisista lasipurkkeihin tehdyistä jouluasetelmista. Näissä oli pohjalla useimmiten sokeria ja sitten jotain kivoja pikku figuureja asetelmana. Jossain oli tonttuja, jossain toisessa taas eläimiä.

Halusin tehdä oman pienen joulumaan purkkiin myös. Jääkaapissa oli sopivasti melkein tyhjä iso maustekurkkupurkki. Purkki siis tyhjäksi ja pesuun. Maalasin kannen valkoisella spray-maalilla. Purkin pohjalle kaadoin karkeaa suolaa lumeksi. Sitten alkoikin pähkäily ja 
etsiminen, mitä esineitä haluaisin joulumaahani? Lasipurkki kuitenkin on aika pieni, joten kovin isoja esineitä sinne ei mahdu. Valot halusin jossain muodossa ja löysin 
sisustusliikkeestä pienen led-valolla valaistun talon, joka mahtuu juuri ja juuri purkin suusta sisään. Valmiina askartelukaapissani minulla sattui olla muovinen jääkarhufiguuri ja joulukoristeiden joukossa piparityttö. Maalasin pari männynkäpyä vihreäksi maallaamaan puita. Sitten purkki olikin jo täynnä. Tästä tuli kiva joulukoriste sohvapöydälle.

Seuraavaksi voisin tehdä joulumaan pikku kasvihuoneeseeni. Siihen sopisi enemmän tavaraa kuin lasipurkkiin. Minulla on ikkunalla vuoden ympäri minikasvihuone, keväällä kasvatan siinä taimia, mutta muina vuodenaikoina pidän siinä jotain koristeita. Täksi jouluksi kasvihuoneeseeni päätyi kasa käpyjä ja joulupalloja valojen kera. Jonkin minikokoisen 
joulukukan vielä näkisin sinne sopivan. Yritin jo pienikokoista hyasinttia sinne sovittaa, mutta se oli kuitenkin liian iso. Katsotaan mitä vielä siihen keksisin.

Arkipäivät tällä viikolla menee töiden parissa, iltaisin ei kovin paljon ehdi tehdä ja pimeäkin tulee, ennenkuin ehtii töistä kotiin. Huomenna töiden jälkeen aion kuitenkin leipoa, vuodesta toiseen olen yrittänyt löytää sitä täydellistä reseptiä jouluisille taatelipikkuleiville. Saapa nähdä onnistunko tänä vuonna.

14. joulukuuta: Valkoinen hyasintti

Kissojen vuoksi meillä ei kovin paljon kukkia tai viherkasvejakaan yleensä ole, koska kissat tapaavat tehdä kasvien ja kukkakimppujenkin kanssa turhan läheistä tuttavuutta. Maljakoista koitetaan juoda vettä ja lehtiä pureskellaan. Hyasintti kuuluu kuitenkin niihin kukkiin, jotka eivät kissoja kiinnosta. Hyasintin tuoksu jakaa mielipiteitä ja kieltämättä se on voimakas. Samalla se on yksi joulun tunnistettavimpia tuoksuja. Tänään töistä tullessani ja kotioven avatessani hyasintin tuoksu leijuikin nenääni. Kukka oli auennut juuri sopivasti.

Valkoinen hyasintti on väriltään eniten makuuni. Asettelin vanhaan lasipurkkiin hyasintin ja piilotin multapaakun sammaleella. Lämpimässä huoneilmassa hyasintin kukat kuivuvat harmillisen nopeasti. Varmaan kukan nosto yöksi viileään saattaisi auttaa kukkaa kestämään pidempään, mutta kuka oikeasti niin jaksaa tehdä? Onneksi hyasintti on niin edullinen, että niitä raaskii ostaa joulun alla uuden aina entisen kuivuttua. 

Istutin jo syksyllä mehikasveja lasimaljaan. Mehikasvit sopivat kotimme yksinkertaiseen tyyliin ja ovat lisäksi helppohoitoisia eivätkä kissatkaan ole niistä kiinnostuneita. Kasvien ympärille kaadoin ruukkujen peitoksi koristehiekkaa. Nyt jouluksi laitoin asetelmaan mukaan muutaman koristetimantin.


Tämän joulun trendikkäin kukka tai ehkä pitäisi sanoa kasvi, vaikuttaa olevan eukalyptuksen oksa. Lehtien kuvissa ja blogeissa on näkynyt eukalyptuksesta tehtyjä kransseja ja oksia on maljakoissa yksittäin sekä muiden kukkien kanssa. Aion lähteä eukalyptuksen oksia vielä itsellenikin kukkakaupasta hakemaan ennen joulua. 

13. joulukuuta: Lusikkaleivät

Lusikkaleivät ovat pikkuleivistä parhaita! Suvun lusikkaleipämestari oli edesmennyt isoäitini, yritän hänen jalanjäljissään saada vielä jonain vuonna yhtä suussa sulavia lusikkaleipiä valmistettua. Niiden leivonnassa se salaisuus taitaa olla voin ruskistus. Vielä kertaakaan tähän mennessä en ole malttanut voin antaa ruskistua riittävästi. Tänä jouluna yritän taas uudelleen. 

Aikaa vievää lusikkaleipien valmistus toki on, kun taikinaa yksi pikkuleivän puolikas kerrallaan lusikalla muotoilee. Liian isolla lusikalla tehdyt lusikkaleivät eivät makuuni sovi, joten aikaa ja hermoja tähän puuhaan täytyy varata. Lusikan kuuluu olla juuri se oikean mallinen vanha pikkulusikka. Lusikkalaatikossani on yksi juuri tätä tarkoitusta varten oleva lusikka. Kovin pientä määrää kuitenkaan ei kannata tehdä, muutenhan nämä herkkupalat loppuvat kesken!

Ainekset:
200 g voita
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta 

Laita voi kattilaan, anna sulaa ja ruskistua. Jäähdytä voisulaa hetki, sekoita joukkoon sokerit. Sekoita joukkoon yhdistetyt jauhot ja leivinjauhe. Muotoile lusikalla ja asettele pellille. Paista 200 asteessa noin 8 minuuttia, ole tarkkana, etteivät lusikkaleivät tummu liikaa. Täytä jäähtyneet lusikkaleivät ja kierittele Siro-sokerissa. 

Paras täyte lusikkaleipiin on suvun perinteiden mukaisesti mustaherukkahyytelö. Joku toinen taas vannoo omenahillon tai vadelmamarmeladin nimeen.