maanantaina, joulukuuta 12, 2016

12. joulukuuta: Joulukuusen koristelua

Joulukuusi on tärkeä osa jouluista kotiani. Mitä aiemmin kuusi on sisälle kannettu ja koristeltu, sitä parempi. Useana vuonna joulukuusi on hankittu jo marraskuun puolella tai viimeistään itsenäisyyspäivän aikaan. Eihän kuusen tuomasta joulutunnelmasta ehdi nauttia riittävän kauaa, mikäli kuusi koristellaan vasta aattona. Tänä vuonna kuusimetsään päästiin joulukuun ensimmäisenä päivänä.


Se ainoa oikea kuusi on mielestäni suomalainen metsäkuusi. Ei mikään pörheän tuuhea jalostettu rotukuusi vaan aito metsän kasvatti. Meillä on onneksemme ollut aina mahdollisuus saada joulukuusi sukulaisten metsistä, joten olemme saaneet kuusen nopeasti
 kaadon jälkeen veteen ja varmastikin siksi kuusemme on kestänyt koko joulukuun kauniina. Useimmiten olen päässyt itse kuusimetsän mukaan valitsemaan kuusta, mutta joinakin vuosina kuusi on tullut jopa kotiin asti kuljetettua. Kiitos siis ihanille sukulaisille joulukuusistamme!

Kodissani on korkea olohuone, joten sitä myöten tilaan sopii korkea kuusi. Taisi tulla tänä vuonna vielä viime vuotista hieman korkeampi valittua. Ainoa huono puoli isossa kuusessa on, että vaikka koristeita olisi kuinka paljon ne ikään kuin hukkuvat kuuseen. 


Kuuseen tulee valot, jotka ovat tavallisista kuusenkynttilöistä poiketen kaunis pallovalosarja. Harmikseni viime joulun alla kuusta koristellessani rikoin yhden palloista! Olin kuvitellut pallojen olevan muovia, mutta selvisi, että ne ovatkin lasia, kun yksi palloista helähti lattiaan. Vakikoristeisiin kuuluu myös latvatähti, niitä on minulla hopean ja kullan värinen, joten vuosittain voi koristelun sävyjä hieman vaihdella. Tykkään laittaa kuuseen paljon joulupalloja koristeiksi. Ennen pallojen asettelua joulukuuseen ajattelin, että onpa niitä paljon, mutta aika harvassa ne kuusen oksilla näyttävät olevan.

Joulukuusesta pitävät myös kissamme. Tai oikeastaan kissat pitävät aivan erityisesti kuusen vedestä. En tiedä miksi, mutta kuusen jalasta vesi on kissojen mielestä parhaimmillaan, joten kuuselle, tai siis kissoille, täytyy muistaa kaataa vettä usein. Kuusi on kodissani 
kaatunut kissojen toimesta vain yhtenä jouluna, ihme kyllä. Silloin oli asialla edesmennyt Iines -kissamme, jonka suosikkileluja olivat joulupallot suoraan kuusen oksilta poimittuna. Erään kerran pallon ripustusnaru oli niin tiukassa oksassa, ettei se irronnut ennenkuin kuusi oli kaatunut.

Ei kommentteja: